lauantai 29. joulukuuta 2012

Kävelyharjoitukset alkoivat

Odottelemme jo innolla, milloin pennut avaavat silmänsä ja alkavat ottaa ensimmäisiä kävelyaskeleitaan! Poika on kiireinen ja päättäväinen, ja aloittikin tänään aamuisen ruokamatkansa nousemalla hoippuen jaloilleen ja kävelemällä muutaman kymmenen sentin matkan pentulaatikossa. Ruoan jälkeen on tainnut olla liikaa massaa uusiin yrityksiin, joten aamulenkin jälkeen on palannut taas rauha laatikkoon - unta ja ruokaa!

 Pystybaarissa

Pientä keskivartalopyöreyttä

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Pennuntuoksuista joulua!

 Prinsessa päiväunilla. Tai aamupäiväunilla tai iltapäiväunilla.
Pienet ja suloiset.
 Jouluaterialla, äitiä jo vähän väsyttäis...
Nyt on maha täynnä!

Pienet pentulaiset kasvavat ja komistuvat päivä päivältä! Painot on jo tuplattu, ja pentulaatikossa asustaakin tyytyväistä ja hiljaista väkeä! Maitobaari on auki päivin ja öin, ja Liia hoitaa lapsosia kauniisti.

lauantai 22. joulukuuta 2012

Prinssi ja prinsessa

Pentuset ovat syntyneet!

Nyt lienee aika herätellä Liian pentublogiksi aikanaan perustettua blogia, kun sisko ja sen veli ovat saapuneet maailmaan! Neito on valkovoittoinen, siro ja hentoinen, painoi syntyessään 150g. Velipoika on ottanut kaikki jaossa olleet värit, ja on reippaan ruskea manttelimies. Painoa oli 200g, ja on ollut reipas ja ponteva alusta saakka!! Emä ja pennut voivat hyvin! Isä Lex ei ole vielä pässyt pentuja tapaamaan, mutta eiköhän tuo ota isän roolinsa innolla vastaan, kun sen aika koittaa!