keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Ultrassa

Pentuja, pentuja, pentuja, pentuja 💖. Ultrassa näkyi pieniä kooikerinlapsosia, eläinlääkäri arvioi 4-5, mutta muistutti, että arvio on aina vain suuntaa-antava, eikä lukumäärää pysty tarkasti sanomaan. Kolme pentusta pötkötteli vierekkäin, ja pari muuta vaikutti olevan kauempana, elleivät olleet niitä samoja tyyppejä eri kuvakulmasta...

Mutta pieniin päin siis ollaan, ja kuukauden päästä alkaa olla jännät hetket

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Uutta ja vanhaa


Kevät on tullut, ja lumet sulaneet! Myrtille on varattu tiineysultra 19.4., jolloin sitten tiedetään, onko kevätpentusia tulossa toukokuussa, ja ehkä alustavaa arviota määrästäkin saadaan samalla! Jännittää jo etukäteen, mitä siellä näkyy!

Meidän lenkkimme ovat nykyään uudenlaisia, sillä niillä on vain kaksi koiraa mukana. Luka ei enää halua käydä pitkillä lenkeillä, vaan määrätietoisesti kääntyy korttelin jälkeen kotiin. Laittaa tiukan nelitassujarrutuksen päälle, eikä häntä saada houkuttelemallakaan enää lähtemään mukaan kauas kotoa. Tämä toki suodaan pian 14-vuotiaalle charmantille herralle, joten Luka nauttii nykyään yksityislenkeistä lähimetsässä muiden tallaillessa pitkin Espoon ja Kauniaisten katuja :)



Liia 11v


Liia juhli maaliskuussa 11-vuotissyntymäpäiväänsä! Liiaa ei ikä vielä paina, vaan touhut ovat samat kuin nuoruusvuosinakin. Liia nauttii lämpimistä paikoista, vapaana juoksemisesta, ohikulkijoiden vahtimisesta ja käpertyy mielellään iltaisin kainaloon nauttimaan rapsutuksista.