tiistai 23. toukokuuta 2017

Yksi on joukosta poissa

Pienempi poikapentu ei jaksanut enää muutaman päivän iässä syödä. Haimme apua Yliopistollisen Eläinsairaalan päivystyksestä, mutta siellä ei osattu auttaa, vaan meidät lähetettiin tyhjin käsin kotiin muutaman tunnin ihmettelyn jälkeen. Pentu oli jo veltto ja imi laiskasti. Kotona käynnistimme tehohoidon, yritimme hoivata ja ruokkia, mutta ponnisteluistamme huolimatta pentu ei kasvanut, vaan meni muutamassa päivässä niin huonoon kuntoon, että lopulta nukutettiin ikiuneen 😢.

perjantai 19. toukokuuta 2017

Pikkupoikakin tuli syömään

Muut saivat mahan täyteen, ja pieni poju valtasi maitobaarin 

Hei me syödään!

Ruoka-aika, yksi poika vielä nukkuu, eikä osallistunut tälle kierrokselle.

torstai 18. toukokuuta 2017

Pentuja

Myrtti ja Flow saivat kaksi komeaa poikaa ja yhden kauniin tyttären eilen! Yksi urospentu syntyi kuolleena, joten eläinlääkärin arvio neljästä pennusta piti hyvin paikkaansa. Emä ja pennut voivat hyvin, maito maistuu, ja toivottavasti jatkossakin kaikki menisi hyvin! Kaikki pennut on varattu.

 Sisko keskelllä, pojat reunoissa.
 Tyttö syö.
 Poika, poika ja tyttö.
 Ja taas sisko keskellä.