sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Deittailua tositarkoituksella!


Myrtin juoksut alkoivat odotetusti maaliskuun alussa, mutta tällä kertaa aivan poikkeuksellisesti ennen äitiään, joka tähän saakka on määrännyt juoksutahdin. Nyt tytär teki juoksut ensimmäisenä, ja aloittihan se äiti-Nukakin juoksut hieman sen jälkeen. Myrtti kävi progetestissä, kun juoksuja oli mennyt vajaa puolitoista viikkoa, ja veriarvot olivat vielä hyvin matalalla.


Koska meillä oli mahdollisuus tavata useamman kerran lähistöllä asuvaa sulhoa, kävimme kuitenkin esittäytymässä, ajatuksena antaa koirien hieman tutustua ja tunnustella mahdollista astutusajankohtaa. Koirat löysivät kuitenkin heti yhteisen sävelen, ja pian astuminen olikin tapahtunut! Meno jatkui samanlaisena seuraavillakin treffeillä, joten nyt jäämme innolla odottamaan, josko tästä yhdistelmästä saisimme ihania pentusia toukokuun puolivälissä!

Saammeko siis esitellä nuorenparin, Myrtti (Tuulikaislan Ginevra Zapphire) ja Flow (Phoenix-Shila van Youngmuskyteira)!

Astutettu 15.3.2017 Narttu Uros
NimiTuulikaislan Ginevra ZapphirePhoenix-Shila v. Youngmuskyteira
Syntymäaika5.5.201316.6.2010
SilmätutkimustulosOK (2/17) OK, lievä distichiasis (1/17)
Polvitutkimustulos0/0 0/0
LonkkatutkimustulosB/B A/A
von Willebrand (vWd)vWd-vapaavWd-vapaa
enm-testitulosenm-vapaaenm-vapaa
NäyttelytulosHSERT
Muut tulokset: Luonnetesti /-kuvaus 

Muut tulokset: DLA-tyyppi  Kooi1/Kooi1
Kasvattaja Kennel Tuulikaislan, Kristiina ja Sami Oksa, Espoo
Sähköposti: tuulikaislan at gmail.com
puh. 040-5000814
Yhdistelmä täyttää jalostuksen tavoiteohjelman vaatimukset.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti