maanantai 13. heinäkuuta 2009

Karsintoihin valmistautumassa

Availlaan hieman Lukankin elämää sillä välin, kun Liian taaperot masussa hissukseen kasvavat.

ATT:n hallissa järjestetyt epikset vetivät meidät Turun liki kisaamaan torstaina. Hämeenlinnan kauniista kelistä siirryttiin tällä kertaa siis Lietoon, jossa taivas aukesi vesisateisena. Radalle oli koottu MM-karsintatuomareiden radoista "parhaita paloja", jonka tuloksena oli vauhdikkaita vientejä ja tiukkoja ohituksia sisältävät agi- ja hyppyrata.

Oman haasteensa ratoihin valmistautumisessa tuotti märkä keli, tekonurmipohja kun tahtoo muuttua liukkaammaksi märkien tassujen alla. Ensimmäiselle radalle Lukan lämmittely tapahtui vesisateessa, jonka jälkeen vuorossa ennen ratasuoritusta oli tassujen perusteellinen kuivaus. Toiselle radalle lämmittely tapahtuikin sitten hallin sisätiloissa - tassut mahdollisimman kaukana vesilammikoista.

Karsintoja varten tehty viimeistely sujuikin mitä parhaimmin! Erityisesti agiradan kontaktit lämmittivät ohjaajan mieltä, kun AVO SMmeissä Nastolassa ne tehtiin keskimääräistä nopeampina. Joten eipä tänä(kään) vuonna kontakteista ole tarvinnut stressiä ottaa (kop kop...), ainakaan vielä.

Ensi viikonloppuna on sitten tosi kyseessä, kun MM-karsinnat käydään samassa hallissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti