sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

MM-karsinnat Turussa


Lauantaina aamuvarhaisella pakkasimme koko poppoon autoon ja suuntasimme kohti Turkua ja agilityn MM-karsintoja. Karsinnoissahan kisataan yhteensä viidellä radalla, kaksi rataa lauantaina ja kolme sunnuntaina, ja ratojen lopputulosten perusteella jaettujen pisteiden yhteismäärä ratkaisee maajoukkueen myöhään sunnuntai-iltana. Tosin matkan varrella on monttuja, eli kaksi hylättyä rataa lähettää heti katsomoon ja sunnuntaille saavat jatkaa vain 30 parhaan joukkoon selvinneet.

Sami ja Luka aloittivat urakkansa lauantain ensimmäisellä hyppyradalla lähes täydellisesti, sillä 19 estettä sujui mallikkaasti! Harmi vaan, että radalla oli 20 estettä, ja Luka suihkaisi pienen huolimattomuusvirheen seurauksena viimeisestä ohi, joten pienen lisälenkin jälkeen tuloksena oli 5 virhepistettä. Aika ja rata olivat kuitenkin mitä mainioimmat, joten seuraavalle radalle lähdettiin tekemään samanlainen suoritus, tosin tällä kertaa loppuun saakka.

Lauantain toinen rata oli nappisuoritus niin ohjaajalta kuin koiraltakin! Valitettavasti Lukalle tuomittiin kuitenkin puomin ylösmenolta virhe, joten tulokseksi kirjattiin tälläkin kertaa 5 vp. Aika riitti kuitenkin 30 parhaan joukkoon, joten paikka sunnuntaille oli ansaittu. Tosin saldona 0 pistettä, mikä ei kovin hyvää lupaillut, sillä monella oli jo pisteitä ansaittuna. Toisaalta alla oli kaksi huippurataa, ja kolme samanlaista sunnuntaina toisivat todenäköisesti joukkuepaikan, joten hieman ristiriitaisin mielin lähdettiin nukkumaan.



Sunnuntaina aamu alkoi agiradalla. Ja päättyi erittäin nopeasti: laiskan ohjauksen takia Luka valitsi väärän esteen ja tuloksena hylätty rata jo kolmannella esteellä. Ei hyvä. Tästä eteenpäin mikään ei ollut enää vain itsestä kiinni, sillä kolme rataa ja nolla pistettä on lähes mahdoton yhtälö joukkuepaikkaan. Tuloksia katsellessa huomasimme kuitenkin, että lauantain radat olivat menneet iloisesti ristiin ja tämä kolmaskin rata meni monella toisin kuin olivat suunnitelleet, joten yllättäen mahdotonkin näytti hieman mahdolliselta.

Siispä tassut kaakkoon, kaasu pohjaan ja sunnuntain neljännelle radalle tekemään se paras suoritus. Ja se onnistuikin, tuloksena radan voitto ja 40 pistettä hienolla menolla! Kun viides ja viimeinen rata sujui samaan tahtiin, jännättiin lopputuloksia viimeiseen koiraan saakka. Viidennen radan voiton myötä pisteet olivat siis 80, ja tänä vuonna niillä pistellä päästiin karsintojen viidennelle sijalle ja saavutettiin maajoukkuepaikka varakoirakkona!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti